Kun tutkitaan hormoneja, kuten kortisolia, DHEA:ta, testosteronia, estrogeenia tai progesteronia, on tärkeää ymmärtää, että sylki- ja verikokeet mittaavat eri hormonimuotoja — eikä niiden arvoja tule suoraan verrata tai muuntaa.
Sylkitestit mittaavat vapaata (bioaktiivista) hormonia — sitä osuutta, joka on elimistön käytettävissä.
Veritestit (seerumi tai plasma) mittaavat yleensä kokonaismäärän, joka sisältää sekä aktiivisen vapaan hormonin että passiivisen, proteiiniin sitoutuneen osan.
Koska vapaan hormonin osuus on vain pieni osa kokonaismäärästä, sylkitestitulokset ovat luonnollisesti paljon pienempiä kuin verikoetulokset — ja niitä ilmoitetaan eri yksiköissä.
Eri testimenetelmät = eri herkkyys
Sylkinäytteet analysoidaan menetelmillä, jotka on optimoitu hyvin pienten hormonipitoisuuksien mittaamiseen (esim. pg/mL tai pmol/L).
Verinäytteet sen sijaan soveltuvat korkeampien pitoisuuksien havaitsemiseen ja käyttävät yksiköitä kuten ng/mL tai nmol/L.
Suoraa muuntokaavaa ei ole
Koska sylki- ja veritestit mittaavat eri biologisia komponentteja ja käyttävät eri teknologioita, niiden välillä ei ole olemassa luotettavaa muuntokaavaa.
Siksi jokainen testityyppi käyttää sille parhaiten soveltuvia yksiköitä, jotta tulokset ovat täsmällisiä ja merkityksellisiä.
Esitämme testitulokset aina kyseiselle menetelmälle sopivimmissa yksiköissä ja lisäämme viitearvot, joiden avulla tulos voidaan tulkita oikein.
Paras tapa arvioida hormonitasojasi on verrata arvoasi annettuun viitealueeseen, eikä yrittää sovittaa sitä toisen testimenetelmän, kuten verikokeen, tuloksiin.
Yhteenveto:
Sylki- ja verikokeet mittaavat eri asioita, eri herkkyydellä ja eri tarkoituksiin. Tästä syystä ne käyttävät erilaisia yksiköitä, jotta tulokset olisivat oikeita ja hyödyllisiä.
Minerali- ja vitamiinitestien vertailu (kokoveri vs. seerumi/plasma)
Kuten hormonitestauksessa, myös mineraali- ja vitamiinitasot riippuvat siitä, millaista näytettä käytetään.
Kokoveritestit mittaavat mineraalien kokonaismäärän sekä punasoluissa että plasmassa.
Seerumi- ja plasmatestit mittaavat vain sen osuuden, joka kiertää veriplasmassa.
Tästä syystä arvoja ja viitealueita ei voida suoraan verrata tai muuntaa.
Kokoveritulokset ovat usein korkeampia, koska niihin sisältyy solujen sisäinen varasto.
Esimerkiksi sinkin, magnesiumin ja seleenin pitoisuudet ovat huomattavasti korkeammat kokoveressä kuin seerumissa.
Sinkkitaso 6,5 mg/L kokoveritestissä voi vaikuttaa korkealta verrattuna seerumin viitearvoihin (0,7–1,2 mg/L), mutta nämä mittaavat täysin eri asioita.
Muista:
Tulkitse tulokset aina kyseisen testityypin omien viitearvojen perusteella.