Yhdessä yli 100 ruotsalaisen- , ja viiden suomalaisen kunnan kanssa sekä eri yliopistojen tunnustettujen tukijoiden kanssa työstämme Binogin tutkimus- ja kehitysprojektia, jota kutsumme nimellä Kieliprojekti.
Kieliprojektin päämääränä on luoda tasavertainen, inspiroiva ja inklusiivinen koulu monikielisen digitaalisen opetusmateriaalin avulla.
Monia Binogin opetusvideoista voidaan käyttää YK:n globaalien kestävän kehityksen tavotteiden toteuttamiseen.
Kieliprojekti sai alkunsa vuonna 2015, jotta vasta maahan muuttaneilla opiskelijoilla olisi paremmat edellytykset yltää koulun tavoitteisiin, oppimalla koulussa kerrattavat sisällöt omalla kotikielellään samalla kun oppilas kehitti kielitaitoaan. Pian huomattiin, että tästä hyötyi selvästi myös muut, ei vain maahan muttaneet opiskelijat.
Suuren kysynnän tuloksena kehittyi Kieliprojekti. Tämän myötä olemme vuodesta 2015 lisänneet useita opetusaineita ja kielikäännöksiä Kieliprojektion puitteissa. Suomessa Kieliprojekti sai alkunsa vuonna 2019 ja tänä päviänä teemme yhteistyötä viiden suomalaisen kunnan sekä kahden yksityisen opetusjärjestäjän kanssa.